Honka nousi voittoon

30.09.2022

Tapiolan urheilupuistossa oli 1463 urhoollista katsojaa kun kotijoukkue Honka kohtasi Veikkausliigan loppusarjassa kärkijoukkue HJK:n. Lämpötila oli vain kahdeksan astetta ja vettä tuli ottelun alkupuolella kaatamalla. Onneksi näin pieni katsojamäärä mahtui Tapiolan katettuihin katsomoihin. Hongan putoaminen mestaruusjahdista selittää osaltaan  katsojakadon. 

Hongalla oli huonoja muistoja kauden kahdesta kohtaamisesta, joissa molemmissa Klubi oli ottanut maalin erolla voiton. Vierasjoukkue otti alusta alkaen pelin haltuunsa. Maalinteko onnistui 39. minuutilla kun Arttu Hoskonen nousi kulmapotkusta korkeimmalle ja vei HJK:n puoliaikajohtoon.

Peli tasoittui toisella puoliajalla ja muuttui täysin kun Muati Modesto lantoi 58. minuutilla  loistavan läpisyötön Edmund Arko-Mensahille, jonka keskelle maalia laukaisema pallo olisi ollut maalivahti Conor Hasardin torjuttavissa. Modesto onkin noussut Veikkausliigan syöttötilaston kärkeen 11 syötöllään yhdessä Petteri Forssellin kanssa. Honka piristyi maalista ja sai otteen pelistä.  Ottelu ratkesi 71. minuutin hieman kyseenalaiseen rangaistuspotkuun Jukka Raitalan kaadettua Modeston. Entinen klubilainen Agon Dadiku laukoi varmasti rankkarin sisään. Hän nousi maalintekijätilastossa kolmanneksi 11 osumalla. Klubi teki vaihtoja ja yritti kovasti tasoitusta, mutta Honka taisteli loppuun asti ansaiten voiton. Lisäajalla Honka vielä kaunisteli loppuluvuiksi 3-1 vaihtomies Drazen Bagarin osumalla Licas Kaufmannin hienosta syötöstä.

Ottelusta jäi ikävä jälkimaku kun HJK:n kannattajajoukko syyllityi ikävään ja tuomittavaan rasistiseen huuteluun ottelun loppupuolella. Erotuomari Mohammad Al-Emara joutui keskeyttämään pelin viideksi minuutiksi ja uhkasi jopa pelin lopettamisella. Idioottimaista käytöstä Tapiolaan tulleelta kannattajajoukolta. Sakot ovat taas tulossa HJK:lle.  Veikkausliigan on ehdottomasti puututtava nykyistä kovemmilla rangaistuksilla kannattajajoukkujen rasistiseen ja väkivaltaiseen käytökseen.

Erotuomari Al-Emara hoiti taas vaikean ottelun erinomaisesti. Kolmekymppinen Musi Al-Emara on valittu jo kolme kertaa Veikkausliigan parhaaksi erotuomariksi. Hän on useita kertoja julkisuudessa ottanut kantaa rasismia vastaan. Pyttykerho palkitsi hänet vuonna 2017 vuoden erotuomariteosta kaikkien lajien erotuomareiden keskuudessa kiertävällä erikoispytyllä.

Pyttykerhon raatilaisina olivat tällä kertaa Veli-Pekka Duhva ja Pekka Ropponen. He ojensivat palkintopytyn Hongan Jerry Voutilaisille, joka keskikentällä loi hyviä hyökkäksiä ja katkoi ansiokkaasti Klubin hyökkäksiä.     

30.11.2023Seagullsille vakuuttava voitto Korihaista
26.11.2023ToPo jyräsi Hongan
20.11.2023Tasapeli paikallistrilleristä
07.11.2023Oilers ratkaisi lopussa
09.10.2023Namikan Areenan avausottelu
04.09.2023Loppuunmyyty katsomo Veikkausliigan kärkiottelussa
29.08.2023Karvas tappio Roihuttarille
22.08.2023Pyttykerhon golfkisa peruttu
28.07.2023Pyttykerhon golfkisa 24.8.2023 Lakistossa
21.07.2023Mandelin, Ignatov, Tiilikainen ja Said

Siirry arkistoon »