Tilastot
Oheinen tilasto-osa kertoo osaltaan kerhon vaiheita ja pyttyjen saajista ja jakajista, mutta muutama poiminta lienee paikallaan: eniten pyttyjä saanut yksittäinen urheilija on ollut HJK:n Reijo Jalava 14 pytyllään (+ 4 kapteenin pytyllä) ja hyvänä kakkosena pesäpalloilija Eino Kaakkolahti, jonka saavutus (11 kpl) onkin merkittävä, kun tietää, ettei hän peliaikanaan ollut edes helsinkiläinen. Lisäksi kunnoitettavat vähintään 10 pyttyä ovat saanet seuraavat urheilijat: ANDERS WESTERHOLM (HIFK), AULIS RYTKÖNEN (KUPS, HJK), KAI PAHLMAN (HPS, HJK), KARI LIIMO (HKT) ja JORMA PILKEVAARA (TOPO, PLAYHONKA). Aikojen kuluessa on lukuisa määrä tunnettuja urheiluihmisiä ollut jakamassa palkintoja: mm ministeri Eljas Erkko, Hannu Koskivuori, Sten Suvio, Yrjö Valkama, Kauko Käyhkö, Henry Theel, Eino Soinio, Reino Hirviseppä, Ali Koskimaa, Niilo Tammisalo, Thure Sarnola ja moni muu. Pytyn saajista taas olkoon esimerkkinä Tuula Rantanen (8 kpl), joka on naisista saanut eniten pyttyjä ja joka itse vuonna 1972 oli jopa pyttyjä jakamassa pesäpallo-ottelussa. Harvinaisia sattumuksia lienevät myös sellaiset, että pytty on 2-3 kertaa jäänyt komitealta jakamatta, koska pelin suoritustaso ei ole ollut riittävä heidän arviointinsa mukaan. Huippuna ehkä vuosi 1965 koripallovalmentaja Pentti Salmelle annettu haarikka valmentajan ominaisuudessa, koska hänen taktiset oivalluksensa ylittivät pelaajien suoritukset kyseisessä ottelussa.
|