Mestareiden mieteitä kerhosta
Reijo Jalava (HJK): eniten pyttyjä, 14 + 4
O Muistaakseni 50- 60-luvulla ei juurikaan muita palkintoja saanutkaan, vaan pyttykerhoa "odotettiin" innolla ja arvuuteltiin jo ennen peliä, että onko tummapukuisten herrojen delegaatio paikalla.
O Nykyään on mielestäni aivan liikaa palkintojen jakoja ym. seremonioita esim. SM-liigan ottelujen yhteydessä ja vasta nyt myöhemmin sitä osaa oikeastaan antaa sen arvon saadulle pytylle hyvän pelin jälkeen, varsinkin kun sen saattoi ojentaa sen ajan "julkkis".
O Allianssin ajoilta jäi mieleeni, kun usein oli brasilialaisjoukkue vastassa ja kuitenkin sain ainoan jaetun pytyn - kai "säälistä" tai pienimpänä kentällä, erottuen ehkä nopeana kun vierellä oli useimmiten hidas, mutta kankea Lauri Lehtinen (9 pyttyä). Aulis Rytkönen (KuPS, HJK): 10 pyttyä
O Sain pyttyni vuosina 48-52 eli siis suht' lyhyellä ajalla. Arvostin kovasti pytyn saamista ja luulin aluksi, että sellaisia jaetaan vain kotojoukkueelle eli helsinkiläisille pelaajille, mutta kun kuopiolaisenakin sellaisia sain - mieleni tietysti koheni paljon.
O Mieleeni jäi varsinkin kerta, kun minut palkittiin ja komitea (Montonen ja T. Palo) pyysi minut illalla ottelun jälkeen kokoukseensa Katajannokan Kasinolle. Sain syödä hyvin ja koska olin sattumalta Katajannokalla laivastossa, niin kyllä maistui. Mutta kun herra seura siirtyi kahviin ja konjakkiin, oli asevelvollisen pakko kieltäytyä... Tuula Rantanen (PT, TMP): 8 pyttyä
O Oli jälkikäteen minulle yllätys, että olen naisista eniten (8) saanut pyttyjä. Ne ovatkin nykyään pesäpallomuseossa Ikaalisissa.
O Aktiiviaikanani naispesistä arvostettiin mielestäni hienosti ja muistaakseni 2-3 kertaa kesässä komitea jakoi haarikkansa, jota todella odotettiin ja jakoperusteet olivat hauskan vaihtelevat, mutta kuitenkin asiantuntevat.
O Makein voitto lienee ollut 13-0 pelissä. Toisen helsinkiläisjoukkueen - etukäteissuosikin -päihittäminen Itselläni täydellinen peli ja kruununa pytty saanti Heimo Lepistön kädestä. Loipa se nuoreen neitoon hienon tunteen.
O Pyttykerho olikin itse asiassa ainut "vakiopalkitsija". Firmat ei siihen aikaan noteeranneet pesäpalloa, yleisö kylläkin. Naisten mestaruussarja-pelissä saattoi olla jopa tuhatkin maksanutta... Eino Kaakkolahti (Honsu, Kiri): 11 pyttyä
O Palautuu mieleen kun "maalaispoikana" Hesperian kentällä hyvän ottelun jälkeen sain pytyn itsensä Tauno Palon kädestä - olinhan juuri edellisenä viikonloppuna nähnyt hänet Jyväskylässä elokuvissa ja nyt oli legenda edessäni. Se tuntui nuorukaisesta hienolta ja varsinkin kun en edes ollut helsinkiläinen - siihen aikaan oli "tarkkaa" kuka oli mistäkin..
O Erikoinen muisto liittyy myös elokuviin. Kerran pyttykomitean kärjessä oli kaunis nainen -"Valkoinen peura" - Mirjami Kuosmanen oli ojentamassa pyttyä minulle, kuraiselle pelaajalle.
O Näitä pyttyjä en anna museoon, vaikka muut palkintoni olenkin luovuttanut jo urheilumuseon kokoelmiin. |
