Karvas tappio Roihuttarille

29.08.2023

Roihuttaret kohtasivat lauantaina 26.8.2023 Kempeleen Kirin naisten Superpesiksen putamissarjan ottelussa aurinkoisella Roihuvuoren pesäpallostadionilla. Lähtökohta oli jännittävä, sillä voitolla helsinkiläiset varmistaisivat sarjapaikkansaylimmällä pesäpallon sarjatasolla ainoana helsinkiläisenä joukkueena. Katsomossa oli 418 innokasta pesäpallon ystävää.

Kempele aloitti vahvasti eikä Roihuttaret saaneet millään peliään kulkemaan vaan tyytyivät helppoihin koppilyönteihin. Hetkessä vieraat olivat 4-0 johdossa. Ykkösjakson lopussa Porista hankittu vahvistus Elisa Mattila iski kuitenkin kakkosrajalta voimalla läpi. Tuloksena oli kunnari ja kolme juoksua, joilla kotijoukkue tasoitti pelin 4-4:ään ja toiseen vuoropariin siirryttiin tasatilanteessa.

Roihuttaret hallitsivat kakkosjaksoa, jonka ainoan kotijuoksun löi taas Mattila. Tasatilanteessa   1-1 näytti siltä, että peli ratkaistaan supervuorossa. Roihuttarien koppari erehtyi kuitenkin tahallisesti pudottamaan pallon ja Kempeleen pelaaja ehti niukasti kotipesään ja peli oli dramaattisesti ohi.

Kotitappio 1-2 tarkoitti sitä, että Kempeleellä pelataan tiistaina 29.8. ratkaiseva ottelu, jonka häviäjä putoaa Ykköspesikseen. Paljon on siis pelissä tuolloin helsinkiläisen pesäpallon kannalta!

Pyttykerhon Veli-Pekka Dufva ja Pekka palkitsivat yksimielisesti Elisa Mattilan, joka piti Roihuttaret pelissä mukana.  

 

30.11.2023Seagullsille vakuuttava voitto Korihaista
26.11.2023ToPo jyräsi Hongan
20.11.2023Tasapeli paikallistrilleristä
07.11.2023Oilers ratkaisi lopussa
09.10.2023Namikan Areenan avausottelu
04.09.2023Loppuunmyyty katsomo Veikkausliigan kärkiottelussa
29.08.2023Karvas tappio Roihuttarille
22.08.2023Pyttykerhon golfkisa peruttu
28.07.2023Pyttykerhon golfkisa 24.8.2023 Lakistossa
21.07.2023Mandelin, Ignatov, Tiilikainen ja Said

Siirry arkistoon »