Nokia puolusti Seagullsin nurin09.05.2024
Perinteissä Kisahallissa pelattiin 8.5.2024 Korisliigan ensimmäinen finaaliottelu Helsingin Seagullsin ja BC Nokian välillä. Ennen ottelua oli keskusteltu kiivaasti pelipaikoista. Nokia halusi pelata samassa paikassa, jossa se on koko sarjan pelannut. Paikka ei kuitenkaan täytä Koripalloliiton finaaliottelun kriteereitä samoin kuin ei perinteinen Kisahallikaan. Nokialle ja Uuteenkaupunkiin on tulossa uudet koripallohallit, mutta Helsinki on pahasti jälkijunassa. Varsinaisessa sarjassa Seagulls oli lyönyt Nokian 3-1 ja oli selvä ennakkosuosikki. Molemmilla joukkueilla oli takanaan seitsemän ottelun raskas putki finaaliin pääsystä ja se näkyi varsinkin Seagullsin pelissä. Joukkue pelasikin kauden huonoimman ottelunsa. Hyökkäyksiin lähtö oli hidasta, eikä mikään oikein onnistunut. Nokia oli koko ottelun ajan heti puolustamassa, liikkui paremmin ja oli monipuolisempi joukkueena. Nokia oli laatinut etukäteen omasta pelikuviostaan normaalista poikkeavan puolustustaktiikan ja se tuotti tulosta. Seagullsin Järvi ja Coleman pidettiin tiukassa vartioinnissa eikä kuvioita vapaiden heittopaikkojen luomiseen löydetty ennen kuin aivan ottelun lopussa, jolloin se oli myöhäistä. Seagullsin normaalia heittorumbaa ei nähty missään vaiheessa. Oikeastaan vain joukkueen kapteeni Rene Rougeau pelasi normaalin tehokkaasti. Lisäksi Seagulls oli täysin aloitusviisikon varassa. Viisikon peliajat vaihtelivat 31 ja 35 minuutin välissä eikä vaihtopenkiltä löytynyt tällä kertaa minkäänlaista apua. Seagullsin nihkeyttä kuvaa hyvin se, että puoliaikaan mennessä kotijoukkue oli tehnyt vain 28 pistettä ja kolmannenkin jakson päättyessä pisteitä oli vaivaiset 39. Vasta neljännellä jaksolla koreja tehtiin lähes normaalisti. Nokian puolelta ottelussa kunnostautuivat varsinkin puolustuspelissä Aidoo, Mattila, Gach ja Richardson. Joukkueen valmentaja Greg Gibson oli tehnyt kotiläksynsä loistavasti ja loi voittoisan konseptin. Ottelun hahmo Nokian joukkueessa oli Both Gach, joka teki 20 pistettä. Hänet myös palkittiin perinteisellä pytyllä. Ottelu päättyi Nokian voittoon lukemin 69-63. On selvää, että seuraavassa ottelussa tullaan näkemään aivan erilainen Seagulls ja lääkkeet vapaiden heittopaikkojen saamiseen on löydettävä. Muutoin Pantteripatsasta ei pystytä Helsingissä pitämään. Ottelusarja jatkuu vielä tällä viikolla kahdella ottelulla. Pyttykerhon raadissa olivat Jaso Laakso ja Tapio Sademies. |
14.07.2024 | Suoniemi maalasi ja Lyytikäinen torjui |
26.06.2024 | Helsinki Cup jo 49. kerran 8-13.7.2024 |
12.06.2024 | Kiertopalkinto toistamiseen Al-Emaralle |
04.06.2024 | Niklas Koskela varmisti Cetuksen voiton |
28.05.2024 | Karri Louevuo jatkaa puheenjohtajana |
14.05.2024 | HIFK nuorten käsipallomestariksi |
09.05.2024 | Nokia puolusti Seagullsin nurin |
29.04.2024 | Espoo Basket Team mestariksi |
26.04.2024 | Honka varmisti nousun |
25.04.2024 | Justus Kainulainen kunkkuna Nordiksella |
Siirry arkistoon » |