HIFK nuorten käsipallomestariksi

14.05.2024

HIFK ja GrIFK kohtasivat 12.5.2024 Helsingin Urheilutalolla käsipallon A-nuorten mestaruusottelussa. Paikalla oli yli 400 äänekästä kannattajaa, joista valtaosa oli saapunut paikalle Kauniaisista.

Ennakkosuosikkina otteluun lähti HIFK, jonka kokoonpanossa oli useita käsipalloliigan otteluissa menestyneitä pelaajia. Ottelu alkoi tasaisena, mutta jo puoliaikaan mennessä HIFK pääsi viiden maalin johtoon lukemin 13-8. Joel Hagström järjesteli peliä ja Vili Leppänen (8 maalia) osoittautui aivan liian nopeaksi ja taitavaksi Granin puolustukselle. Maalivahti Viljo Ukkonen piti hienoilla torjunnoillaan huolen siitä, että Grani ei päässyt uhkaamaan HIFK:n hankkimaa johtoa koko ottelun aikana. Ukkosen torjuntojen määräksi ottelussa tulikin peräti 25.

Leppäsen ohella mestarijoukkueessa kunnostautuivat maalinteossa pelintekijä Hagstöm seitsemällä maalilla, joista kolme tuli rankkareista, Nicolas Reenpää (6 maalia), Oliver Siven (5) ja isokokoinen puolustuspelaaja Oskari Suopajärvi (4). Kaunialaisista onnistui parhaiten William Nysten (6). 

Pyttykerhon edustajina paikalla olivat Jari Henttonen ja Pekka Ropponen. Palkintopytyn he ojensivat 25 torjunnan maalivahti Viljo Ukkoselle

Aiemmin päivällä pelattiin A-tyttöjen loppuottelu GrIFK:n ja Pargas IF:n välillä. Grani löi PIF:n niukasti maalein 22-21. Pyttykerhon Jari Henttonen ojensi parhaan pelaajan pytyn GrIFK:n Trine Björkqvistille, joka teki ottelussa neljä maalia.

13.07.2025Neljä pyttyä tulevaisuuden pelaajille
05.07.2025Helsinki Cup 50 vuotta
16.06.2025Latonen kaatoi KTP:n
14.05.2025Cetus uusi mestaruuden
04.05.2025Classicin salama-alku lannisti Oilersin
04.05.2025Seagullsille kolmas voitto
29.04.2025Tyttöjen mestaruus EBT:lle
28.04.2025HNMKY:lle pronssiset mitalit
27.04.2025Kotivoitto Kauniaisten luolassa
25.04.2025Taru Tuukkanen ratkaisi

Siirry arkistoon »