Peitsarolle pytty jännitysnäytelmässä15.03.2023
Naisten käsipallon SM-sarjassa pelattiin Pirkkolan palloiluhallissa 11.3.2023 huipputasainen kärkiottelu, jossa Dicken ja HIFK kohtasivat paikallisottelun merkeissä. Ennen ottelun alkua kotijoukkue Dicken kunnioitti pitkäaikaisen kapteeninsa ja seuralegenda Anna Bromanin (o.s. Lindahl) komeaa uraa jäädyttämällä hänen pelinumeronsa #2 ja nostamalla tämän kunniaksi seinälle Bromanin pelipaidan. Yli kolmesataa katsojaa aplodeerasi seisten. Jo ennen ottelua odotettavissa oli varsinainen jännitysnäytelmä, sillä useamman vuoden ajan ovat paikalliskilpailijat hallinneet suomalaista naiskäsipalloa, mutta pelanneet aina tasaisesti keskenään. Panoksena oli myös runkosarjan ykköstila ja pysyvä kotietu kevään pudotuspeleihin. Kauden mittaan tasaisesti otteitaan parantanut Dicken aloitti kamppailun rivakammin ja jo seitsemän minuutin pelin jälkeen ottelu tuntui ratkenneelta, kun Matilda Peitsaro viimeisteli vakuuttavan tuntuisen kotijohdon lukemiin 5-1. HIFK:n aloitettua ottelun kokeilutaktiikalla ilman varsinaista keskushyökkääjää oli viimeistään tässä vaiheessa tehtävä jotain. Ja IFK:n saksalaisvalmentaja Nils Kühr tekikin: joukkue palasi takaisin normaaliin peruspeliinsä ja ottelun penkillä aloittanut sentteri Ella Holopainen palasi tutulle paikalleen tutun tehokkaana. Viidessä minuutissa tilanne olikin taas avoin HIFK:n kirittyä kahden maalin tuntumaan.Tauolle mentiin Dickenin yhä johtaessa maalein 17-15. Toista puoliaikaa oli pelattu ainoastaan viisi minuuttia, kun pikatahtia kolme osumaa heittäneen Anniina Nyholmin johdolla IFK tasoitti pelin tilanteeseen 19-19. Tämän jälkeen edettiinkin käytännössä ottelun loppuun saakka poikkeuksellisen tasaisissa merkeissä, kun tilanne vaihteli Dickenin yhden maalin johdon ja tasatilanteen välillä aina 56. minuutille saakka. Tällöin IFK onnistui ottamaan kuskin paikan ensimmäistä kertaa kun nuori Isabel Larsson vei vieraat maalin johtoon 28-29. Loppu olikin innokkaasti ottelussa mukana eläneen yleisön hermoja kutkuttavaa taktikointia ja taistelua. Ella Holopainen vei kahdeksannella maalillaan IFK:n johtoon 29-30, kun reilut kaksi minuuttia oli peliaikaa jäljellä. Tämä näyttikin jäävän lopputulokseksi, mutta 17 sekuntia ennen otteluajan umpeutumista Dickenin valmentaja Ken Sirenius otti aikalisän, jonka tuloksena juonitun kuvion päätteeksi Jessika Gammals pääsi viimeistelemään viivalta loppulukemat 30-30 vaivaiset viisi sekuntia ennen loppusummeria. Näin kärkiottelu päättyi tasan ja runkosarjan kärkisijoitukset ovat yhä kolmen kauppa eli paikalliskilpailijoiden lisäksi GrIFK on hyvin mukana sarjan tasaisessa kärkikamppailussa. Vahvimmin ottelussa esiintyivät ottelun molemmat maalivahdit Dickenin Ida Lökström ja HIFK:n Ida Keihäs sekä kahdeksan maalia paukutelleet Matilda Peitsaro ja Ella Holopainen. Pyttykerhon raati joutuikin vaikean, mutta mieluisan tehtävän eteen valitessaan pytyllä palkittavan pelaajan. Pytyn sai tällä kertaa myös pelinrakentelussa ja oivilla syötöillään kunnostautunut kotijoukkueen Matilda Peitsaro. Pyttykerhon raadissa toimivat Petri Heino ja Jari Henttonen.
|
26.05.2023 | Turun Uimareille vesipallon mestaruus |
25.05.2023 | Ansioristi Louevuolle |
15.05.2023 | Pyttykerhon vuosikokous 7.6.2023 |
06.05.2023 | Pyttykerhon palkinto Janne Kulvikille |
23.04.2023 | Omnia lähellä poikien mestaruutta |
19.04.2023 | Upea elämys: ToPo ja PeliKarhut |
19.03.2023 | Pyttykerho mukana tänäkin vuonna pyörätuolikoripallossa |
15.03.2023 | Peitsarolle pytty jännitysnäytelmässä |
02.02.2023 | Nikkariselle uran ensimmäinen pytty |
27.12.2022 | Botnia yllätti HIFK:n |
Siirry arkistoon » |