Vuosikokous - Pytyntekijä löytyi vihdoinkin24.03.2017 Helsingin Pyttykerho kokoontui vuosikokoukseensa 21. maaliskuuta Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Kuluvan vuoden aikana päätettiin jakaa noin 35 pyttyä. Keskeisimpinä lajeina ovat edelleen jalkapallo, koripallo, salibandy, käsipallo ja jääpallo. Jääkiekko otetaan myös mukaan lajikirjoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Palkintopyttyjen ikiaikainen tekijä Pohjois-Karjalasta eläköityi ja myi sorvinsa pois. Pyttykerho etsi kuukausien ajan hänen työnsä jatkajaa. Näyttää siltä, että puunsorvaus ja pienten haarikoiden valmistus alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Kerho oli yhteydessä puoleen tusinaan potentiaaliseen tekijään, joista yksikään ei pystynyt tekemään perinteisiä pyttyjä. Vihdoin vuoden 2016 loppupuolella löytyi Parkanosta Kiuluverstas, josta Pyttykerho on saamassa uuden pyttyjen tekijän. Erittän mielenkiintoisesta vuosikokousesitelmästä vastasi pääkaupunginseudun urheiluakatemian (Urhea) toiminnanjohtaja Simo Tarvonen. Hänet tunnetaan parhaiten squashkentiltä, sillä hän toimi naisten maajoukkuevalmentajana vuosina 1997-2000. Miesten maajoukkuetta ja Olli Tuomista hän valmensi vuodet 2000-2007. Urhea on vuonna 2003 käynnistynyt Suomen Olympiakomitean hyväksymä virallinen huippu-urheiluakatemia. Se on yhteistyöverkosto, joka tukee urheilijoiden päivittäistä harjoittelua ja kehittää harjoitteluolosuhteita sekä auttaa koulutuksen ja urheilun yhdistämisessä. Kerhon puheenjohtajana jatkaa Pekka Ropponen. Muut hallituksen jäsenet vuonna 2017 ovat: Raimo Hakola, Pekka Honkanen, Karri Louevuo, Jari Mether, Juha Ruippo, Tapio Sademies ja Timo Tuominen. |