HJK voitti viimein HIFK:n27.05.2016 HJK ja HIFK ehtivät pelata viime kauden Veikkausliigassa kolme kertaa 1-1 tasapelin. Tasapeliin päättyi myös liigacupin ottelu keväällä Talin hallissa. Pääkaupungin mestaruudesta oli siis kyse kun joukkueet kohtasivat loppuunmyydyllä Sonera Stadiumilla 26.5. Klubi aloitti vahvasti ja vajaassa kahdessa minuutissa Morelos puski Taye Taiwon loistavan syötön verkkoon. HIFK nousi tasoihin Esa Terävän toimesta vain kolme minuuttia myöhemmin. Odu harhautti puolustajat ja maalivahti Erikssonin 11 minuutin kohdalla ja Klubi johti 2-1. Siihen maalit jäivätkin, vaikka HIFK painoi päälle lähes koko toisen puoliajan. Joukkueet kohtaavat pääkaupungin derbyissä tällä kaudella vielä kaksi kertaa. Elokuun 10. päivän ja syyskuun viimeisen päivän otteluissa kumpaisessakin on isäntänä HIFK. HJK:n nigerialaisvahvistus Taye Taiwo rakensi hienosti peliä ja oli vaarallinen kaikissa erikoistilanteissa. Pyttykerhon raatilaiset Tapio Sademies ja Pekka Ropponen ojensivat pytyn Taiwolle, joka nappasi myös Iltasanomien tähtiraadilta kolme tähteä. |