Honka varmisti nousun

26.04.2024

Tapiolan urheiluhalliin oli kokoontunut 25.4.2024 yli 1300 innokasta katselijaa seuraamaan 1. divisioonan ratkaisuottelua Tapiolan Hongan ja Jyväskylän Basketball Academyn välillä.  Honka oli voittanut kaksi edellistä finaalia, joten voitolla aukeaisi paikka nousuun koripalloilun korkeimmalle sarjatasolle. 

Ottelu alkoi hermostuneissa tunnelmissa ja jatkui tasaisena aina siihen saakka, kunnes pelikello näytti 25.40. Tuolloin Jyväskylä tuli kolmen pisteen päähän tilanteeseen 51-48.  

Tämän jälkeen kotijoukkue otti pelin haltuunsa ja alkoi Atte Vuoristo show. Hän heitti lyhyessä ajassa viisi kolmosta sisään ja kunnostautui muissakin pelitilanteissa. 

Hongan valmentaja Aapo Heinonen peluutti joukkuettaan järkevästi, kahdeksan pelaajaa sai peliaikaa yli 17 minuuttia. Kotijoukkueen muita onnistujia olivat Vuoriston lisäksi Carl Lindbom, joka otti 11 levypalloa ja teki 21 pistettä. Iiro Tuomi ja David Gonzalvez  pelasivat myös hyvän ottelun. 

Jyväskylän joukkueessa kaikki kaikessa oli Eino Pällijeff, joka viihtyi kentällä lähes 35 minuuttiatehden joukkueelleen 26 pistettä. Jyväskylän joukkue on nuori ja ainakin muutamasta pelaajasta kuullaan lisää myöhemmin. 

Ottelu päättyi lukuihin 94-69. Tapiolan Hongan joukkueen kapteeni Tuukka Kotti kävi noutamassa Koripalloliiton edustajilta voittopokaalin ja Hongan voitonjuhlinta kentällä alkoi.

Täytyy toivoa, että Tapiolan Honka saa tarvittavat taloudelliset edellytykset kuntoon, jotta ensi kaudella Korisliigassa nähtäisiin kaksi pääkaupunkiseudun joukkuetta kilpailemassa Pantteripatsaasta.

Pyttykerho palkitsi ottelussa perinteisellä pytyllään Tapiolan Hongan Atte Vuoriston, jolle pytty oli peliuran ensimmäinen. Pyttykerhon raadissa olivat Pekka Ropponen ja Tapio Sademies.

29.04.2024Espoo Basket Team mestariksi
26.04.2024Honka varmisti nousun
25.04.2024Justus Kainulainen kunkkuna Nordiksella
18.04.2024Murskavoitto ToPon naisille
16.04.2024Pyttykerhon vuosikokous 23.5.2024
15.03.2024Mikael Mäkelä varmisti tasapelin
03.03.2024Pyörätuolikoripallon mestariksi Tapiolan Honka
02.03.2024Helsingin Pyttykerho mukana Timi Heinosen juhlaottelussa
27.02.2024Jari Henttoselle kultainen ansioristi
02.02.2024Tuomas Iiskola ratkaisi Espoon derbyn

Siirry arkistoon »