Kolmas pytty Erica Rosendahlille

11.08.2026

Roihuvuoren Roihuttaret kohtasivat Laitilan Jyskeen 7.8.2026 naisten Superpesiksen ottelussa. Roihuvuoren pesäpallokenttä oli taas tupaten täynnä eikä läheskään kaikille 1162 katsojalle löytynyt istumapaikkoja. 

Roihuttaret olivat selviä ennakkosuosikkeja ja taistevat pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon finaalipeleihin. Laitila sen sijaan on jäänyt sarjan viimeiseksi. 

Ottelusta tuli vähäjuoksuinen ja yllättävän tasainen. Laitila jopa hallitsi ottelun alkua ja vasta ensimmäisen jakson toisella lopettavalla Siiri Laine löi Tanja Heikkilän kotiin ja tilanteeksi 2-2. Vuoropari päättyi kotijoukkueelle 3-2 Jutta Myllyniemen kotiuttaessa hyvän etenijän Tanja Heikkilän

 Toinen jakso ratkesi Roihuttarien Senja Koskisen lyötyä jakson ainoan juoksun. Näin kotijoukkue sai arvokkaan 2-0 voiton.  

Roihuttarien huippulukkari Erica Rosendahl huiputti väärillä syötöillään ja erinomaisella pelillään Laitilan kotiutusyritykset ratkaisten taas kerran ottelun Roihuttarille. Tämä oli kolmas kerta kun Pyttykerho palkitsi perinteisellä pytyllään Rosendahlin. Pesäpallossa kautta aikain eniten pyttyjä kahminut pelaaja on legendaarinen Punamustien Uuri Stålhammar, joka sai aikanaan seitsemän pyttyä.

Pyttykerhon edustajina ottelussa olivat Jari Henttonen ja Pekka Ropponen. 

03.09.2026Maunulan Pallo 60 vuotta
29.08.2026Karri Louevuo jatkaa puheenjohtajana
17.08.2026Klubi ratkaisi yhdeksässä minuutissa
12.08.2026Puna-Mustat nousi ahdingosta
11.08.2026Kolmas pytty Erica Rosendahlille
14.07.2026Pyttykerhon vuosikokous 24.8.2026
13.07.2026Pyttykerho jälleen mukana
06.07.2026Helsinki Cup jo 51. kerran 6 - 11.7.2026
25.05.2026Kuhat vesipallon Suomen mestareita
26.04.2026EBT:lle selvä voitto

Siirry arkistoon »