Kuhat vesipallon Suomen mestareita25.05.2026
Keskiviikkona 20.5.2026 pelattiin vesipallon SM-sarjan neljäs finaaliottelu Espoonlahden uimahallissa. Ottelun voitti Kuhat maalein 7 – 14 (2 – 8) ja voitti mestaruuden voitoin 3 - 1. Vastustajana oli Cetus Espoosta, joka oli voittanut kaksi edellistä mestaruutta. Kuhien mestaruus tuli yhdeksän vuoden pitkän tauon jälkeen Helsinkiin. Cetus oli tehdä KooKoot voittamalla ensimmäisen finaaliottelun rangaistusheittojen jälkeen 15 – 16. Runkosarjan ylivoimaisesti voittanut Kuhat ryhdistäytyi ja voitti kolme seuraavaa ottelua putkeen. Viimeinen ottelu ratkesi ensimmäisen puoliajan toisella jaksolla Kuhien voitettua sen 7 – 0! Kuhien parhaat pelaajat olivat kolme rangastusheittoa torjunut maalivahti Jermu Lehtinen sekä toisella jaksolla neljä maalia tehnyt Timothy Lönnqvist, jonka kokonaismaalisaldo oli kuusi. Suorituksestaan Pyttykerhon paikalla ollut raati Raimo Hakola ja maajoukkuevalmentaja Teppo Lehtinen palkitsi tällä kertaa Timothy Lönnqvistin. 19-vuotias Timothy Lönnqvist on Suomen ja Australian kaksoiskansalainen, joka on tullut Suomeen opiskelemaan ja suunnitelmissa on mennä armeijaan täällä. Hänen äitinsä on ahvenanmaalainen ja naimisissa Australiassa. Kuhien puheenjohtaja Kim Johansson totesi ottelun jälkeen, että joukkue on harjoitellut kovaa koko kauden ja nyt oli mestaruuden aika. Hän uskoo, että tällä nuorella joukkueella on edessä monta hyvää vuotta.
|
| 14.07.2026 | Pyttykerhon vuosikokous 24.8.2026 |
| 13.07.2026 | Pyttykerho jälleen mukana |
| 06.07.2026 | Helsinki Cup jo 51. kerran 6 - 11.7.2026 |
| 25.05.2026 | Kuhat vesipallon Suomen mestareita |
| 26.04.2026 | EBT:lle selvä voitto |
| 17.03.2026 | BC Nokia selvään voittoon |
| 20.02.2026 | Vimpelillä kovat ulkomaalaisvahvistukset |
| 11.02.2026 | EBT voitti kärkikamppailun |
| 07.02.2026 | Oulu näytti kaapin paikan Torpan Pojille |
| 17.01.2026 | Honka jatkaa pääkaupunginseudun ykkösenä |
|
Siirry arkistoon » |