Pyttykerhon palkinto Janne Kulvikille

06.05.2023

Helsingin Kisahallissa pelattiin 5.5.2023 Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen Karhu Basketin välillä toinen loppuottelu Suomen koripallomestaruudesta.  Kisahalli oli etukäteen loppuunmyyty ja seisomakatsomotkin olivat ahdettu täyteen. Paikalla oli 1371 katsojaa virallisen tilaston mukaan. Tunnelma hallissa oli aivan uskomaton, sillä Kauhajoelta oli saapunut iso joukko kannattajia halliin. Tällä kertaa myös kotijoukkue Seagullsin kannattajat olivat kovaäänisesti kannustamassa omaa joukkuettaan.

Ottelu oli jännittävä alusta alkaen aina neljännen jakson alkamiseen saakka. Kauhajoki onnistui pitämään kotijoukkueen heittokoneet Antti Kanervon ja Okko Järven täysin pimennossa kolme jaksoa. Loistavasti pelannut Rene Rougeau piti kotijoukkueen koko ajan pelissä mukana ahkeroiden sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Samoin ikinuoren Timo Heinosen peliesitys oli loistava. 

Vastaavasti kotijoukkue pystyi hyvin pitämään Kauhajoen heittäjät kurissa ja pakottivat monesti joukkueen heittämään aivan viime hetkellä ja huonoista paikoista. Viimeisen neljänneksen alun Seagulls voitti 12-2, kolmoset onnistuivat ja peli oli käytännössä ratkaistu.

Helsingin Pyttykerho oli paikalla ottelussa ja etukäteen tehnyt normaalista poikkeavan ratkaisun jaettavan pytyn osalta. Perinteistä pyttyä ei annettu pelaajalle, vaan Lauttasaaressa Topolassa koripallon aloittaneelle Janne Kulvikille. Hän on henkilökohtaisella taloudellisella panoksellaan ja määrätietoisella toiminnallaan kymmenen vuoden aikana aikaansaanut Seagullsin joukkueen Helsinkiin ja näin tuonut huippukoripalloilun tänne meidän katsojien iloksi.

On välttämätöntä koko suomalaisen koripalloilun kannalta, että Helsingissä pelaa joukkue pääsarjatasolla ja toivottavasti jatkossa myös toinenkin joukkue pääkaupunkiseudulta. Pyttykerhon edustajina olivat tällä kertaa Karri Linnonmaa ja Tapio Sademies.

26.05.2023Turun Uimareille vesipallon mestaruus
25.05.2023Ansioristi Louevuolle
15.05.2023Pyttykerhon vuosikokous 7.6.2023
06.05.2023Pyttykerhon palkinto Janne Kulvikille
23.04.2023Omnia lähellä poikien mestaruutta
19.04.2023Upea elämys: ToPo ja PeliKarhut
19.03.2023Pyttykerho mukana tänäkin vuonna pyörätuolikoripallossa
15.03.2023Peitsarolle pytty jännitysnäytelmässä
02.02.2023Nikkariselle uran ensimmäinen pytty
27.12.2022Botnia yllätti HIFK:n

Siirry arkistoon »